Kilpikonnia Turkissa
Matkailijat ja kilpikonnat iloitsevat Çıralın rannoista Olimpos-Beydağların kansallispuistossa
Välimeren rantojen muututtua suosituiksi lomanviettopaikoiksi myös rantojen säilyttäminen merikilpikonnille sopivina tuli ajankohtaiseksi. Matkailukohteissa, joissa asioita tarkasteltiin laajemmasta näkökulmasta, tajuttiin, että mahdollisuus tarkkailla kilpikonnia ja saada lisää tietoa niistä voi houkutella paikalle matkailijoita, ja etenkin Turkissa tartuttiin tähän mahdollisuuteen. Çıralı-nimisessä pienessä kylässä WWF:n eli Maailman luonnonsäätiön Turkin osasto avusti ekoturismin kehittämistä, jotta ihmisten ja kilpikonnien välille muodostuisi myönteistä vuorovaikutusta. Paikallinen tuotanto on saastuttamisen välttämisen vuoksi luomutuotantoa, ja kaikenlainen kehitystoiminta pidetään loitolla rannikkoalueilta, joita öisin vartioivat partiot. Ne merkitsevät kilpikonnien munintapaikat eivätkä anna polttaa rannalla nuotioita, koska tulen kajo voi ohjata vastakuoriutuneet kilpikonnat merestä poispäin. Aamunsarastuksessa turistitkin voivat auttaa ohjaamaan myöhemmin kuoriutuneita kilpikonnia kohti merta.
Caretta caretta eli valekarettikilpikonna on mielenkiintoinen siinä mielessä, että se on erittäin vanha ja pitkäikäinen laji
Muutkin aikaisemmin vahvasti joukkoturismiin liittyneet alueet ovat muuttaneet tapojaan valvoakseen kilpikonnien etuja. Iztuzu-ranta Dalyanissa on hyvä esimerkki siitä, että kun paikalliset hotellit alkoivat suosia kilpikonnien ja muiden merieläinten tarkkailua, työllistyi enemmän merimiehiä. Tällä rannalla ja muillakin rannoilla Hacettepe-yliopiston merikilpikonnatutkimusryhmä suorittaa tutkimushankettaan (katso jäljempänä olevaa linkkiä). Olisi hyvä, jos useammat sellaiset alueet, joilla ihmiset ja eläimet kilpailevat keskenään, löytäisivät mahdollisuuksia kääntää uhattuna olemisen tunteensa molemmin puolin edulliseksi ratkaisuksi.
Verkossa
Euroopan ympäristöviraston verkkosivuilla on video, jossa kerrotaan, miten luontomatkailu Çıralıssa on kehittynyt ja tuottanut hyötyä paikalliselle yhdyskunnalle.
Lue lisää Dalyanin, Belekin ja Pataran kilpikonnista Hacettepe-yliopiston merikilpikonnien tutkimusryhmän verkkosivuilta (turkiksi tai englanniksi).
Tutkimuksen integrointi satelliittiseurannalla, tarkoituksena selvittää aikuisten kilpikonnien toistuva ja siten ennustettavissa oleva vuosittainen muutto