Poimiminen

Onko kantarelli Euroopan suosituin sieni?
Onko kantarelli Euroopan suosituin sieni?

Ihmiset kehittyivät lähinnä luonnonvaraisia kasveja keräillen ja pieniä eläimiä metsästäen, mikäli olosuhteet eivät juuri suosineet suuremman riistan metsästystä ja kalastusta. Noin puolet maaseudun kotitalouksista, jotka osallistuivat Naturalliancen organisaatioiden suorittamaan tutkimukseen, poimivat luonnonantimia. Vuosittain tähän käytetty summa on kuitenkin vain alle 30 euroa, ja vain muutamat käyttivät poimimiseen yli 100 euroa. Luonnonantimia poimivien suuri ryhmä sai eniten vastinetta rahoilleen, mutta nämä henkilöt myös kuluttivat vähiten rahaa. Se on sosioekologinen tappio. Toisaalta yhä useammat eurooppalaiset lapset ovat todennäköisesti kiinnostuneet luonnosta poimiessaan luonnonkukkia, hedelmiä, pähkinöitä ja sieniä tai kerätessään polttopuita yhdessä perheensä kanssa. Toisaalta taas maanomistajat eivät saa mitään tuloja siitä, että muut hyötyvät heidän maidensa antimista, joten heillä ei ole mielenkiintoa resurssien ylläpitoon. Valtaosa näistä ihmisistä kulutti todennäköisesti myös rahaa polttoaineen ostamiseen matkustaakseen pois kotoa ja päästäkseen poimimaan jäljellä olevia luonnonantimia!

Eräs tärkeimmistä Naturalliancen tavoitteista on auttaa luonnonantimia kerääviä henkilöitä hyödyntämään luonnonvaroja paikallisella tasolla. Miten luonnonkukkien kasvaminen varmistetaan parhaiten tai miten sieniä siirretään uusille kasvualueille tai miten maanomistajia rohkaistaan istuttamaan hedelmäpuita mailleen? Sinun avustuksellasi sekä tieteen löydöksiä hyödyntämällä (esimerkiksi sienistä on usein hyötyä istutetuille puille) pyrimme asteittain luomaan kattavan näitä sekä useita muita asioita käsittelevän tietopankin. Naturalliance tekee yhteistyötä myös Euroopan komission kanssa Bernin yleissopimukseen liittyen erityisesti sienestämistä ja muiden luonnontuotteiden poimimista koskevissa asioissa.

ESIMERKKI. Valittava.

TUOTANTO. Naturalliance esittelee sellaisten organisaatioiden sivustoja, jotka ovat erikoistuneet luonnonvaraisten eläinten ja kasvien palauttamiseen elinalueille sekä niiden kestävään hyödyntämiseen.

ONGELMIEN RATKAISEMINEN. Naturalliance pyrkii tukemaan sellaisia ryhmiä, jotka pystyvät auttamaan poimintaa harrastavia henkilöitä esimerkiksi tunnistamaan ja nauttimaan herkullisista sienistä ja välttämään myrkyllisiä.

KARTOITUS. Lajien tarkka kartoitus voidaan yhdistää malleihin, jotka ennustavat lajien uudelleen levittämisen seurauksia. Useista alueella asuvista ihmisistä voi olla hyötyä lajien elinalueille levittämisessä, ja kartoitusohjelmistoa voidaan käyttää tähän työhön liittyvässä viestinnässä.

REKISTERÖIDY ja auta meitä auttamaan sinua:

• Opit, miten maanomistajat ja kansalaiset voivat hyötyä uusien luonnonvaraisten lajien leviämisestä alueelle.
• Jaa kokemuksiasi ja opi muilta.
• Tiedät, mitä voit syödä ja mitä et, ja tunnistat myös suojellut lajit.
• Vertaa nykytilannetta siihen, mitä voidaan vielä tehdä.

Rekisteröitymisen yhteydessä voit vastata KYSELYYN ja kertoa meille, mistä haluaisit tietää lisää.

 
jota tukevat
TESS:n logo Riistan ja riistalintujen suojelusäätiön logo Anatrack Ltd:n logo
Tero Consultingin logo COUNT Partner International Union for Conservation of Naturen logo