Koirien kasvatus

Puoliluonnonvaraiset elinympäristöt voivat olla tärkeitä koirien ulkoiluttamisen paikkoja
Puoliluonnonvaraiset elinympäristöt voivat olla tärkeitä koirien ulkoiluttamisen paikkoja

Ihmiset kesyttivät suden todennäköisesti aivan ensimmäisenä kaikista eläinlajeista. Koirat ja metsästyskoirat ovat olleet ihmisen apuna vartioinnissa, paimentamisessa, kuormien vetämisessä ja jäljittämisessä. Koirat ovat myös tovereita ja luonnon edustajia kaupungeissa. Koirien metsästysviettiä hyödynnetään lisäksi virkistystoiminnassa ja arkojen eläinlajien suojeluun liittyvässä tutkimustyössä, josta esimerkkinä mainittakoon riistalintujen poikasten etsiminen koirien avulla. Koirat kaipaavat myös liikuntaa, ja aivan kuten ratsastuksessakin, puoliluonnontilaiset reitit, joista kasvit ja eläimet hyötyvät, sopivat myös koirille.

Naturalliancen käsityksen mukaan koiranomistajat ovat ihmisiä, jotka haluavat korvata lemmikkiensä tuottaman ilon luonnolle. Odotamme innolla pääsevämme raportoimaan innovaatioista, joita on kehitetty koirien, metsästyskoirien, luonnonvaraisten eläinten ja kasvien sekä yhteiskunnan auttamiseksi yleisellä tasolla.

ESIMERKKI. Peltopyyt, koirat ja haukat Italiassa tai koirien käyttö karjan suojelemiseksi susilta.

TUOTANTO. Mitä koiranomistajat ja koirat voivat tehdä yhdessä luonnon parhaaksi?

ONGELMIEN RATKAISEMINEN. Voiko koirankoulutustaidoista olla apua heikommin sosiaalistuneille koirille? Koirien aiheuttamat häiriöt voivat olla haitallisia luonnonvaraisille kasveille ja eläimille tietyillä alueilla, mutta voitaisiinko koiria hyödyntää enemmän muilla alueilla ongelmalajien havaitsemiseksi?

KARTOITUS on todella tärkeää koirien ulkoiluttamiseen sopivien reittien laatimisessa ja kunnossapidossa sekä sellaisten elinympäristöjen luomisessa, joista luonnonvaraiset kasvit ja eläimet hyötyvät.

REKISTERÖIDY ja auta meitä auttamaan sinua:

• Auta luomaan koirille turvallisia ulkoilualueita, joista myös luonto hyötyy.
• Tue koirien ja metsästyskoirien käyttöä ympäristöystävällisellä tavalla.
• Käytä koiriin ja metsästyskoiriin tutustumista apuvälineenä luontoon liittyvän tietoisuuden lisäämisessä.

Rekisteröitymisen yhteydessä voit vastata KYSELYYN ja kertoa meille, mistä haluaisit tietää lisää.

 
jota tukevat
TESS:n logo Riistan ja riistalintujen suojelusäätiön logo Anatrack Ltd:n logo
Tero Consultingin logo COUNT Partner International Union for Conservation of Naturen logo