Metsätalous

Euroopassa metsänhoidolla luodaan monenlaisia elinympäristöjä villeille lajeille
Euroopassa metsänhoidolla luodaan monenlaisia elinympäristöjä villeille lajeille

Metsänhoito on toisella sijalla heti maanviljelyn jälkeen eurooppalaista maankäyttöä tarkasteltaessa. Kuluvana metsien vuonna metsä peittää 42 prosenttia EU:n pinta-alasta ja metsien määrä on kasvussa useissa maissa. Metsällä on tärkeä tehtävä hiilen sitomisessa esimerkiksi rakentamisessa tai huonekalujen valmistuksessa käytettävään puuhun. Termi säästävä käyttö otettiin ensimmäisenä käyttöön Saksassa. Tehometsätalous voi kuitenkin vähentää luonnonrikkauksia.

Metsien istuttaminen ja hoitaminen on maanviljelyyn verrattuna pidemmän aikavälin toimintaa, sillä metsän kasvaminen sellaiseen kuntoon, että sitä voidaan kaataa, kestää kymmeniä vuosia. Siitä syystä ilmastonmuutosta koskevat ennustukset ovat tärkeitä metsänhoidossa. Myös tuholaiset voivat tuhota useiden vuosien työn hedelmät. Mitä muita toimenpiteitä metsänhoidossa voitaisiin käyttää tuholaisten vähentämiseksi kuin viljelemättömiä pientareita peltojen välissä sekä hyönteisille tarkoitettuja kekoja? Metsät voivat olla tärkeitä paikallisille yhteisöille niiden tarjoamien käytännön mahdollisuuksien vuoksi (esimerkiksi sienet, marjat, polttopuut, riista) ja lisäksi tuulensuojana tai muiden mukavien asioiden vuoksi. Siitä voi olla hyötyä myös metsien hoidossa, mutta samalla syntyy kuitenkin velvollisuus huolehtia ihmisistä ja eläimistä erityisesti silloin, kun satoa korjataan.

ESIMERKKI. Itävallassa monimuotoisuuden lisääntyminen kohensi peurojen terveyttä ja vähensi haittoja.

TUOTANTO. Puulajien tuntemus on niin tärkeää, että jo tässä vaiheessa on ryhdytty kehittämään metsänhoitoon liittyvässä päätöksenteossa apuvälineenä käytettävää työkalua. Naturalliancen käsityksen mukaan metsänomistajien, paikallisten asukkaiden sekä koko yhteisön metsistä saamaa tuottoa voidaan lisätä.

ONGELMIEN RATKAISEMINEN. Lisäksi on kerättävä paljon tietoa metsiä vahingoittavien lajien rajoittamisesta.

KARTOITTAMINEN. Metsänhoitajat ovat olleet kartoituksen eturintamassa, ja he käyttävät näitä tietoja metsiensä hoidossa. Naturalliance haluaa edesauttaa parhaiden mahdollisten järjestelmien käyttöönotossa.

REKISTERÖIDY ja auta meitä auttamaan sinua:

• Istuta niitä lajeja, joiden uskot muuttavan maailmaa pidemmällä aikavälillä.
• Rajoita niiden lajien määrää, jotka voivat tuhota vuosien työn yhdessä päivässä.
• Hyödynnä maiden käyttöä virkistystoimintaan sekä muiden sellaisten palvelujen tarjoamiseen, joita maasi voi tarjota koko yhteisölle.

Rekisteröitymisen yhteydessä voit vastata KYSELYYN ja kertoa meille, mistä haluaisit tietää lisää.

 
jota tukevat
TESS:n logo Riistan ja riistalintujen suojelusäätiön logo Anatrack Ltd:n logo
Tero Consultingin logo COUNT Partner International Union for Conservation of Naturen logo